lauantai 12. marraskuuta 2011

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen(2007)

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen(2007)

Tämän kirjan olen jo kauan aikaa halunnut lukea. Aihe, eli mies joka tuntee olevansa ja haluaa palavasti olla syntyperäinen ruotsalainen, vaikka onkin supisuomalainen Mikko Virtanen, kiinnosti etukäteen minua, koska olen aina pitänyt Ruotsia, läntistä isosiskoamme, hyvänä maana. Liekö kuinka paljon kyse sitten vain mielikuvasta. Oli miten oli, kirjan alkuasetelma oli kiinnostava. Alkuosa kirjasta oli kuitenkin pettymys, pakkomielteisen päähenkilön Ruotsi-fanitus menee täysin överiksi, jossain vaiheessa ei jaksanut enää edes hymähtää huumorille.

Päiväkirjamaiseksi puettu kerronta käy läpi viime vuosien Ruotsia ja Suomeakin koskettaneita uutistapahtumia kuten Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murhan ja tapaninpäivän tsunamikatastrofin. Muuten todellisten tapahtumien sitominen juoneen onnistuukin, mutta tsunamitapahtumista kertominen menee huonon maun puolelle. Noin vakavista asioista ei saisi repiä tarpeetonta huumoria.

Kun päähenkilö Virtanen kirjan toisella puolikkaalla alkaa toteuttaa suunnitelmaansa hypätä syntyperäisen ruotsalaisen saappaisiin perustamaan ruotsalaisen onnellista ydinperhettä, romaani saa tuulta siipiensä alle.
Loppu on taas hieman töksähtävä. Kaikenkaikkiaan Vadelmavenepakolainen on silloin tällöin hauska, ajoittain mielenkiintoinen, mutta hyvin epätasainen romaani. Tällä antaisin kaksi tähteä. Jos aihe kiinnostaa, ja aikaa on lukea, niin kyllähän tämän lukee, mutta enpä kovin paljoa suosittele.
**

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti