Ostan harvoin kirjoja, mutta tämä tuli ostettua Hesarin arvostelun pohjalta ja en kadu senttiäkään, suosittelen teosta lämpimästi. Kyseessä on todellinen hyvän mielen kirja. Tarina alkaa kun päähenkilö Allan Karlsson karkaa vanhustenkodin ikkunasta 100-vuotispäivänään. Sen jälkeen kirja kertoo vuorotellen Allanin karkumatkaa ja hänen elämäntarinaansa, joka nivoutuu eri maailmanhistorian käänteisiin ja -henkilöihin.
Arto Paasilinna kuuluu Jonas Jonassonin lempikirjailijoihin ja sen huomaa hänen kirjansa valloittavasta huumorista. Paasilinnan kirjoista usein löytyvä alakuloinen tai surullinen loppu Jonassonin kirjasta puuttuu, ja tällä paljastuksella en usko pilaavani kenenkään lukunautintoa. Itselleni jäi romaanista erityisesti mieleen Allan Karlssonin tapaaminen Stalinin kanssa... Muutenkin Jonassonin kirja tarjoaa jatkuvasti aihetta hymyyn ja nauruun. Täytyy sanoa, että ostan Jonassonin seuraavankin kirjan, ellei se sitten ole kulttuurihistoriallinen tietokirja sosiologian perusteista. Ja sittenkin harkitsen ostamista.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
lauantai 12. marraskuuta 2011
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen(2007)
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen(2007)
Tämän kirjan olen jo kauan aikaa halunnut lukea. Aihe, eli mies joka tuntee olevansa ja haluaa palavasti olla syntyperäinen ruotsalainen, vaikka onkin supisuomalainen Mikko Virtanen, kiinnosti etukäteen minua, koska olen aina pitänyt Ruotsia, läntistä isosiskoamme, hyvänä maana. Liekö kuinka paljon kyse sitten vain mielikuvasta. Oli miten oli, kirjan alkuasetelma oli kiinnostava. Alkuosa kirjasta oli kuitenkin pettymys, pakkomielteisen päähenkilön Ruotsi-fanitus menee täysin överiksi, jossain vaiheessa ei jaksanut enää edes hymähtää huumorille.
Päiväkirjamaiseksi puettu kerronta käy läpi viime vuosien Ruotsia ja Suomeakin koskettaneita uutistapahtumia kuten Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murhan ja tapaninpäivän tsunamikatastrofin. Muuten todellisten tapahtumien sitominen juoneen onnistuukin, mutta tsunamitapahtumista kertominen menee huonon maun puolelle. Noin vakavista asioista ei saisi repiä tarpeetonta huumoria.
Kun päähenkilö Virtanen kirjan toisella puolikkaalla alkaa toteuttaa suunnitelmaansa hypätä syntyperäisen ruotsalaisen saappaisiin perustamaan ruotsalaisen onnellista ydinperhettä, romaani saa tuulta siipiensä alle.
Loppu on taas hieman töksähtävä. Kaikenkaikkiaan Vadelmavenepakolainen on silloin tällöin hauska, ajoittain mielenkiintoinen, mutta hyvin epätasainen romaani. Tällä antaisin kaksi tähteä. Jos aihe kiinnostaa, ja aikaa on lukea, niin kyllähän tämän lukee, mutta enpä kovin paljoa suosittele.
**
Tämän kirjan olen jo kauan aikaa halunnut lukea. Aihe, eli mies joka tuntee olevansa ja haluaa palavasti olla syntyperäinen ruotsalainen, vaikka onkin supisuomalainen Mikko Virtanen, kiinnosti etukäteen minua, koska olen aina pitänyt Ruotsia, läntistä isosiskoamme, hyvänä maana. Liekö kuinka paljon kyse sitten vain mielikuvasta. Oli miten oli, kirjan alkuasetelma oli kiinnostava. Alkuosa kirjasta oli kuitenkin pettymys, pakkomielteisen päähenkilön Ruotsi-fanitus menee täysin överiksi, jossain vaiheessa ei jaksanut enää edes hymähtää huumorille.
Päiväkirjamaiseksi puettu kerronta käy läpi viime vuosien Ruotsia ja Suomeakin koskettaneita uutistapahtumia kuten Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murhan ja tapaninpäivän tsunamikatastrofin. Muuten todellisten tapahtumien sitominen juoneen onnistuukin, mutta tsunamitapahtumista kertominen menee huonon maun puolelle. Noin vakavista asioista ei saisi repiä tarpeetonta huumoria.
Kun päähenkilö Virtanen kirjan toisella puolikkaalla alkaa toteuttaa suunnitelmaansa hypätä syntyperäisen ruotsalaisen saappaisiin perustamaan ruotsalaisen onnellista ydinperhettä, romaani saa tuulta siipiensä alle.
Loppu on taas hieman töksähtävä. Kaikenkaikkiaan Vadelmavenepakolainen on silloin tällöin hauska, ajoittain mielenkiintoinen, mutta hyvin epätasainen romaani. Tällä antaisin kaksi tähteä. Jos aihe kiinnostaa, ja aikaa on lukea, niin kyllähän tämän lukee, mutta enpä kovin paljoa suosittele.
**
Tervetuloa Yksinäisen polun kirjallisuusblogiin!
Aloitus
Pitkäaikainen haaveeni omasta blogista on nyt sitten totta. Hankalaa oli keksiä blogille nimi/nimimerkki. Ensin ajattelin nimeksi ihailemani kirjailijan Nevil Shuten kirjan nimeä Lonely Road. No, tarkemmin ajateltuna ei varmaan nimi olisi ollut edes Bloggerissa vapaana, mutta wikipediasta kävi ilmi että on lafka nimeltä Lonely Road Books, joten Lonely Road-kirjallisuusblogi ei olisi tainnut olla kovin fiksu veto...No, kun jostain syystä yksinainentie ei kelvannut Blogger-osoitteeksi, niin olkoon tämä blogi nyt sitten yksinäinen polku.
Ja mitä sitten jatkossa tulen kirjoittamaan tänne. Enimmäkseen kommentteja lukemistani kirjoista. En kirjoita varsinaisia arvosteluja, kahdestakin syystä. Ensinnäkin en halua asettaa itselleni rimaa liian korkealle, koska silloin pian alkaa laistamaan kirjoittamisesta, ja tuloksena on kuollut blogi. Toiseksi, en halua että blogistani voisi kopsata pitkiä arvosteluja opiskelutarkoituksiin.
Kirjakommenttien lisäksi kirjoitan ajoittain musiikista ja urheilusta. Kuten kirjat, ne kuuluvat myös intohimojeni joukkoon. Urheilua ei kovin paljoa ole tulossa(kai), musiikkiarvosteluja(kommentteja) hiukan enemmän.
En aio markkinoida blogiani käytännöstä yhtään, kunhan nyt parhaille tutuille voin mainita. Haaveeni olisi että jostain tietystä kirjasta tietoa hakeva eksyisi blogiini ja vierailisi sitten jatkossakin. Blogi-lukijoiden saaminen ei taitaa olla himputin vaikeaa, mutta jos ei lukijoita ilmaannu niin sittempä kirjoittelen huvin vuoksi tänne netin tyhjyyteen, onpahan joku kanava johon purkaa mielipiteitään. Ja onhan mielenkiintoista seurata, saako sitä yhtään lukijoita.No niin, laitan tänne vielä tänä päivänä ihan oikeaakin sisältöä, vaikka kukapa sitä nyt vielä osaa tulla lukemaan, mutta tässäpä nämä blogin-aloitusjorinat.
Pitkäaikainen haaveeni omasta blogista on nyt sitten totta. Hankalaa oli keksiä blogille nimi/nimimerkki. Ensin ajattelin nimeksi ihailemani kirjailijan Nevil Shuten kirjan nimeä Lonely Road. No, tarkemmin ajateltuna ei varmaan nimi olisi ollut edes Bloggerissa vapaana, mutta wikipediasta kävi ilmi että on lafka nimeltä Lonely Road Books, joten Lonely Road-kirjallisuusblogi ei olisi tainnut olla kovin fiksu veto...No, kun jostain syystä yksinainentie ei kelvannut Blogger-osoitteeksi, niin olkoon tämä blogi nyt sitten yksinäinen polku.
Ja mitä sitten jatkossa tulen kirjoittamaan tänne. Enimmäkseen kommentteja lukemistani kirjoista. En kirjoita varsinaisia arvosteluja, kahdestakin syystä. Ensinnäkin en halua asettaa itselleni rimaa liian korkealle, koska silloin pian alkaa laistamaan kirjoittamisesta, ja tuloksena on kuollut blogi. Toiseksi, en halua että blogistani voisi kopsata pitkiä arvosteluja opiskelutarkoituksiin.
Kirjakommenttien lisäksi kirjoitan ajoittain musiikista ja urheilusta. Kuten kirjat, ne kuuluvat myös intohimojeni joukkoon. Urheilua ei kovin paljoa ole tulossa(kai), musiikkiarvosteluja(kommentteja) hiukan enemmän.
En aio markkinoida blogiani käytännöstä yhtään, kunhan nyt parhaille tutuille voin mainita. Haaveeni olisi että jostain tietystä kirjasta tietoa hakeva eksyisi blogiini ja vierailisi sitten jatkossakin. Blogi-lukijoiden saaminen ei taitaa olla himputin vaikeaa, mutta jos ei lukijoita ilmaannu niin sittempä kirjoittelen huvin vuoksi tänne netin tyhjyyteen, onpahan joku kanava johon purkaa mielipiteitään. Ja onhan mielenkiintoista seurata, saako sitä yhtään lukijoita.No niin, laitan tänne vielä tänä päivänä ihan oikeaakin sisältöä, vaikka kukapa sitä nyt vielä osaa tulla lukemaan, mutta tässäpä nämä blogin-aloitusjorinat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)