”Asia on niin”,
sanoi Kani, ”että sinä olet juuttunut kiinni”
A.A.Milne: Nalle Puh
Ruohometsän kansa(ilmestynyt vuonna 1972) aiheutti
minulle suuria vaikeuksia loppuun asti lukemisessa. Onneksi en jättänyt sitä
kuitenkaan kesken, sillä kirjan loppuosa oli hieno ja palkitseva.
Kirja kertoo kaniini Pähkinästä ja hänen kumppaneistaan,
jotka lähtevät pakoon näkijän lahjoja omaavan Viikka-kaniinin vaistotessa että heidän
silloista asuinpaikkaansa Sandlefordin kaniiniyhdyskuntaa uhkaa suuri vaara.
Kun Viikan varoittelut eivät vakuuta yhdyskunnan owslaa eli johtojoukkoa, Pähkinän
johdolla Viikka ja muutama muu kuten romaanin kuluessa hyvin merkittävään
rooliin nouseva Isopää ja kekseliäs Vatukka lähtevät kohti turvallisempia
seutuja. Matkalla kohdataan Esikon yhdyskunta, jonka aavemainen tunnelma on hienosti kuvattu. Vihdoin kaniinit
löytävät paikan johon perustaa oma yhdyskuntansa, mutta ongelmaksi nousee
naaraiden puute. Välillä juonenkuljetuksen katkaisevat kanien toisilleen
kertomat mytologiset tarinat, itse en niistä oikein välittänyt, mutta se on täysin
makuasia.
Kirjan keskiosa oli mielestäni hiukan laahaava ja siihen
juutuinkin kiinni muutamaksi viikoksi. Kaniinien matkat paikasta toiseen
kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti ja kun matkat eivät ole ihmisnäkökulmasta
pitkiä, niin tylsistyin vähäsen. Kirjan loppuosa onkin sitten täyttä
dynamiittia, kun Pähkinän johtamat kaniinit joutuvat selkkaukseen diktatuurisen
Efrafan yhdyskunnan kanssa. Näkökulman vaihdos, siirtyminen katsomaan asioita
välistä Efrafalaisten silmin tekee kirjalle hyvää. Efrafan johtajakaniini kenraali Ratamo on kerrassaan
mielenkiintoinen persoona, ja Richard Adamsilla on nostettava hattua että hän
on luonut hahmosta ymmärrettävän, eikä vain kasvotonta viholllista. Muutenkin
päähenkilöiden luonteenpiirteiden kuvailussa Richard Adams on parhaimmillaan.
Pähkinä, lauman johtaja, kuvataan velvollisuudentuntoisena ja harkitsevaisena
johtajana. Näkijä Viikka on myös muita kaniineja ihmetyttävän käytöksensä
kanssa todellinen persoona, puhumattakaan suosikkihahmostani, Isopäästä, joka
rohkeutensa ja lojaalisuutensa puolesta on todella sympaattinen hahmo.
Luontokuvaukset kirjassa ovat yksityiskohtaisia ja
kauniita. Jos lukija vielä tuntee kukkia, niin kuvailut varmastikin kiinnostavat
allekirjoittanutta enemmän. Adams luo kirjassaan hyvin uskottavan tuntuisen
kuvauksen kaniinien elämästä ja luonteesta. Hän varoo inhimillistämästä
kaniineja liikaa, ainoastaan ystävystyminen lokin kanssa rikkoo hieman
uskottavuutta, mutta juonen rakentamisen kannalta ratkaisu on ymmärrettävä.
Jokainen luku alkaa kirjallisuus-lainauksella, mikä on elegantti ratkaisu.
Kuinkahan kauan kirjailija on kahlannut maailmankirjallisuutta löytääkseen sopivat
sitaatit, sitä sopii pohtia.
Kaikenkaikkiaan, jos tämän nuorten ja aikuisten
kirjallisuuden välimaastoon sijoittuva fantasiakirja kiinnostaa ja jaksaa
lukea sen ensimmäiset 200 sivua, niin kannattaa lukea se toinenkin puolisko.
Eläinrakkaille, varsinkin kaneja harrastaville, tämä kirjahan on aivan ehdoton
valinta, se on selvä. Jos nyt tässä jonkun arvosanan antaisin kirjalle, niin,
sanoisin että neljä tähteä.
