Tapanani on monesti ”arpoa” kirja luettavaksi wikipedian satunnainen sivu-toiminnon kautta. Joskus se tuottaa hienon löydön kuten Esko-Pekka Tiitisen kaivoskaupunki-aiheisen romaanin Kiven Sylissä(jota muuten suosittelen lämpimästi), joskus vähän työläämmän teoksen niin kuin tämän Heikki Sarvelan tarinakokoelman Taloista ja taipaleelta. Mutta joka tapauksessa wikipediasta löytyy kirjoja, joita ei olisi tullut muuten ikinä luettua.
Taloista ja taipaleelta kirjan kirjoittaja Heikki Sarvela eli Karl Henrik Hornborg syntyi 1853 Inarissa ja kuoli 1921 Oulussa. Hän toimi opettajana useissa oppikouluissa, viimeksi Oulussa.Tämä tarinakokoelma on vuodelta 1898. Kokoelman kertomuksista moni on uskonnollinen, johtuneeko sitten Sarvelan taustasta pappisperheen lapsena, vaiko vain 1800-luvun loppupuolen yleisistä arvoista. Tässäpä katsaus 224-sivuisen kirjan antiin:
Puron sulho: Kaunis satu pojasta joka rakastui puroon.
Jatalampi: Tarina hirmutyöstä joka saa lammenkin veden samenemaan.
Nuotalla: Traaginen rakkaustarina. Sarvelan kerrontaa parhaimmillaan. Hienotunnelmainen kehystarina.
Asioitsija: Kokoelman parhaimmistoa edustava tarina. Kertoo alkoholistin perheen arkisesta päivästä. Kahviin riittänee jokaisella nykyään rahaa, mutta muuten arki tuntuu vähän muuttuneen 1800-luvun lopusta, kun viina vie perheen isää.
Marivainaja: Tässä tarinassa näkyy Sarvelan lämminsydäminen kirjoitustyyli, joskin päähenkilön mielisairauden syy on turhan dramatisoitu. Ottaa kantaa myös huutolaisten kovaan kohtaloon.
Talon piruja: Alleviivaavan hengellisellä opetuksella varustettu pieni kertomus. Ora et labora – rukoile ja tee työtä.
Rahan kaavoja: Rikkaan talon isäntää huijataan epäuskottavassa tarinassa.
Karsikko: Traagisesti keskeytyvät häät. Sarvelan kirjassa on paljon näitä hukkumistarinoita, peräti kolmessa kertomuksessa joku hukkuu.
Hänen puheensa: Tehtaan johtajan vanhat synnit pulpahtavat esiin. Sovitus tapahtuu vähän turhan helposti.
Enkeli ja piru: Hyvän ja paha taistelevat miehen sielusta tässä perijuurin uskonnollisessa tarinassa.
Oma kuvani: Yltiöromanttinen siirtolaistarina. Mikäpäs siinä, upposi minuun.
Elämän avain: Mielenkiintoinen ja todentuntuinen kertomus mielen järkkymisestä ja nuoruuden unelmien murenemisesta.
Heräämiseni: Kertomus metsään eksymisestä. Saa voimakkaan uskonnollisen sävyn lopussa. Taitavaa kerrontaa.
Milloinka Rooma perustettiin: Traaginen( kuten niin moni muukin tarina tässä kokoelmassa) kertomus vanhan ajan kouluelämästä. Melko liikuttava juttu.
Testamentti: Tämä kertomus on kirjan ehdoton helmi. Kyseessä on vain pieni tarina työteliäästä oman onnensa sepästä ja hänen jälkeläisistään, mutta kuitenkin tuntuu että jo tämän vuoksi kannatti lukea tämä kirja läpi. Tarina on kirjoitettu niin vetävästi, että koko ajan miettii että mitähän tapahtuu seuraavaksi. Ja loppuratkaisu on hyvin onnistunut. En nyt väitä että tätä kirjaa kannattaisi lainata vain tämän yhden tarinan takia, mutta jos sattuu kiinnostumaan tästä Heikki Sarvelan kirjasta, jonka harva lienee lukenut, niin ainakin minua ”Testamentti”-kertomus palkitsi monien heikompien tarinoiden jälkeen.
Onnen saari: Kirjan päättää sadun muotoon puettu kertomus Raamatusta ja taivaasta.
P.S. Seuraavaksi on tarkoitua ryhtyä lukemaan kunnon tiiliskiviromaania, joten seuraavaan päivitykseen saattaa kulua taas aikaa. Sorry...
